Uusi kokoelmalevy ”Käy tanssimaan” kaupoissa 28. huhtikuuta
Milana julkaisee uuden kokoelmalevyn 28. päivänä huhtikuuta 2010. Käy tanssimaan –niminen kokoelmalevy sisältää myös uutuuskappaleen, levyn kanssa samannimisen iskelmäklassikon Käy tanssimaan. Kappale on esimakua Milanan ensi syksynä julkaistavalta uudelta studiolevyltä.
Milana on laaja-alainen laulaja, joka on vuosien varrella levyttänyt niin iskelmää, viihdettä kuin pop-musiikkiakin. Viime vuodet hän on levyttänyt äitinsä Laila Kinnusen tunnetuksi tekemiä lauluja, joita hän myös esittää aktiivisesti konserttisali- ja ravintolakiertueella Mandshuria-orkesterinsa kanssa. Milana on esittänyt lauluja myös suositusssa musiikkiteatteriproduktiossa Backaksessa Vantaalla kahden kesän aikana ja jatkaa niiden esittämistä edelleen samaisessa produktiossa ympäri Suomen.
Sony Music julkaisee suosituimmat Milanan ja Laila Kinnusen laulut samalla levyllä. Levyllä kuulemme muun muassa klassikot Valoa Ikkunassa, Lazzarella, Soittajapoika ja Pojat sekä tietenkin Milanan ja Lailan yhteisdueton Toiset Meistä. Kyseinen laulu on nykytekniikan mahdollistama levytys ja samalla myös heidän ainoa yhteinen julkinen levytyksensä. Milana kiittää myös levyllään yleisöään, jonka rohkaisemana hän on astunut äitinsä musiikin maailmaan.
Levyn kappaleet:
1. Käy tanssimaan
2. Epävireiset sydämet
3. Kaikkialla
4. Lauluni
5. Tiet
6. Kättes suojaan
7. Yön äänet
8. Valoa ikkunassa
9. En vastaa, jos soitat
10. Lazzarella
11. Toiset meistä
12. Katkenneet kielet
13. Yhden nuotin samba
14. Yöllä, yöllä
15. Soittajapoika
16. Älä kiusaa tee
17. Pojat Milanan keväinen konsertti Savoy-teatterissa 16.3.2010!
Kirjoitettu 5.2.2010
Liput myynnissä: www.lippupalvelu.fi Lue lisää »
Milanan ja Mandshuria -orkesterin konsertit syksyllä!
Kirjoitettu 27.8.2009
Milana Misic & Mandshuria -orkesteri kiertää lokakuussa.. Lue lisää »
Laila Kinnusen tarina palaa näyttämölle!
Kirjoitettu 28.5.2009
Viime kesänä huikean suosion saanut Laulumme -musiikkiteatteri.. Lue lisää »
VALOA IKKUNASSA kaupoissa ke 1.päivänä huhtikuuta!
Kirjoitettu 31.3.2009
Levyllä Milanan ja hänen äitinsä Laila Kinnusen yhteisduetto.. Lue lisää »
Milana HUOMENTA SUOMESSA ke 1.päivänä huhtikuuta!
Kirjoitettu 31.3.2009
Milana aamuvieraana.. Lue lisää »
Milana&Mandshuria-orkesteri Vuotalossa!
Kirjoitettu 15.3.2009
Laulumme -konserttikiertueen viimeinen esitys.. Lue lisää »
Milanalta uusi albumi!
Kirjoitettu 8.3.2009
Milanan uuden levyn ajankohta on selvillä.. Lue lisää »
Laulumme -konsertit 2009
Kirjoitettu 30.12.2008
Milanan Laulumme -konsertit jatkuvat maaliskuussa.. Lue lisää »
Milana Radio Suomessa.
Kirjoitettu 15.12.2008
Milanan versio Dingon Kirjoitan -laulusta.. Lue lisää »
Konserttitalo Martinus
Kirjoitettu 27.10.2008
Yksi konsertti lisää joulukuulle.. Lue lisää »
Näytä kaikki »
|